Mahdottoman Hyvä Banoffee Kääretorttu

banoffee kääretorttu tarjoiluehdotus
Hyppää suoraan reseptiin.

Banoffee kääretorttu on toffeen ja banaanin herkullinen yhdistelmä.

Perinteinen banoffee piirakka on helppo valmistaa, eikä tämä banoffee kääretorttu ole sen vaikeampi toteuttaa. Nopea kääretorttu pohja uuniin, pikainen toffeen sekoitus, banaanien valmistelu, täyte ja kokoaminen. Helppoa hommaa!

Jos haluat, voit myös tehdä kinuskin kondensoidusta maidosta tai ostaa valmiin kondensoidun kinuskin. Meillä ei ollut kumpaakaan kotona ja koska turhia kauppareissuja tulisi välttää, päätin tehdä toffeekastikkeen itse.

Toffeen valmistus on nopea homma.

Et tarvitse muuta kuin muutaman raaka-aineen ja vähän aikaa. Sinun tarvitsee vain yhdistää kaikki ainekset kattilassa, sulattaa ne miedolla teholla ja antaa seoksen kiehua muutaman minuutin. Vasta sen jälkeen tulee vaikein osuus. Nimittäin jäähdyttäminen. Odottaminen, että voi laittaa toffeen kääretorttuun ja yrittää olla maistelematta kaikkea kattilasta. Jos maistelet, anna silti kastikkeen jäähtyä, emme halua että poltat kieltäsi!

Banoffee kääretorttu syntyi ideasta, kun mummoni toivoi syntymäpäivilleen perinteistä sokerikakkua, jossa on sisällä murskattua banaania ja mansikkahilloa. Päällä piti myös olla kermavaahtoa, tietysti. Tietysti tilanteen ollessa mikä on, jouduttiin syntymäpäiviä siirtämään. Sitten, kun pääsemme juhlistamaan mummoni syntymäpäivää teen herkullisimman kermakakun ikinä!

Kermakakun teko siirtyi, mutta aineksia oli leivontaan. Halusin tehdä jotain keväistä, jotain helppoa ja jotain, joka sopii pääsiäisenä tarjottavaksi. Näin syntyi banoffee kääretorttu.

kaunis kattaus ja banaani toffee kääretorttu

Kotona oleminen alkaa jossain vaiheessa hiukan tökkimään. Seinät alkavat kaatumaan päälle ja tekeminen tuntuu loppuvan. Se, että on kaksi lasta, jotka tarvitsevat koko ajan jotain tekemistä tekee joistain päivistä vähän haastavampia.

Onneksi ulkona on kaunis keli ja meiltä pääsee helposti kävelemään luontoon ja naapurustoon. Parina päivänä olemme käyneet bongaamassa nalleja ikkunoista ja muutamana kertana nappaamassa pokemoneja. Meidänkin ikkunassamme kurkkii nalle ja myönnettäköön, että Pokemon Go on viihdyttänyt enemmän äitiä, kun sokerihiirtä.

Yhtenä päivänä sain molemmat lapset nukkumaan samaan aikaan päiväunia.

Yleensä käytän tämän ajan blogin kirjoitukseen, leivontaan, siivoamiseen tai muuhun tekemistä tarvitsevaan. Menin kuitenkin kahvikupin kanssa kaukaisimpaan nurkkaan istumaan, hörpin kahvia hiljaa ja vastasin laiminlyötyihin viesteihin. Sen jälkeen selasin kännykkää ja ei niin masentavia uutisia, omassa piilossani, kunnes kuulin toisen lapsista heräävän. Meillä on muuten ihan kamala sotku. Tämä kaikki annettakoon itselle ja kaikille muille anteeksi.

Banoffee kääretorttu onkin hauska leipomisprojekti myös lasten kanssa. Tai yksin. Musiikki täysillä ja tanssimoovsit mukana. Joka tapauksessa leipominen on hyvä tapa keskittyä hetkeksi vain yhteen asiaan ja unohtaa muut murheet. Luinkin, että jauhojen myynti on noussut 100% muutamien viikkojen aikana.

Taikuri ei aina yllätä itseään.

Kun kokosin tätä banoffee kääretorttua, mietin pitkään missä kohtaa teen pursotukset ja milloin lisään toffeen. Valitsin kuitenkin väärin.

Tee siis toisin kuin kuvissa ja pursota ensin kinuski kääretortun päälle. Vasta sen jälkeen pursota täytettä pinnalle. Jos kuitenkin mieluummin vain levität kuorrutteen kääretortun pintaan, jätä toffee päällimmäiseksi. Itseäni vieläkin harmittaa, että kauniit pursotukset jäivät piiloon, vaikka torttu näytti oikein herkulliselta näinkin.

Nappaa siis seuraavalla kauppareissulla kääretorttuun tarvittavat ainekset ja vietä pieni hetki leipoen. Jos tykkäät banaanista, niin kokeile myös tätä banaanikeikauskakkua.

Helppo toffeekastike:

  • 100g voita
  • 1 dl fariinisokeria
  • 1/2 dl siirappia
  • 1/2 dl kermaa
  • ripaus suolaa

– Yhdistä kaikki ainekset kattilassa.
– Sulata ainekset keskilämmöllä paksupohjaisessa kattilassa.
– Anna seoksen kiehua muutama minuutti välillä sekoittaen.
– Poista liedeltä ja anna toffeekastikkeen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Banoffee kääretorttu

Ingredients

  • 3 kpl kananmunia
  • vehnäjauhoja
  • perunajauhoja
  • sokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1/2 tl suolaa
  • 2 kpl banaania
  • 2 dl kermaa
  • 200 g tuorejuustoa
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1/2 toffeekastikkeesta
  • 1-2 kpl banaania koristeeksi
  • loput toffeekastikkeesta koristeeksi

Instructions

  • Valmista ensimmäisenä toffeekastike.
  • Kun toffee jäähtyy, ala valmistamaan kääretorttu pohjaa.
  • Lämmitä uuni 200c asteeseen. Levitä leivinpaperi pellille.
  • Riko munat lasiin. Laseja on hyvä olla 3kpl samanlaisia.
  • Mittaa toiseen lasiin jauhot. Puolet peruna- ja puolet vehnäjauhoja. Jauhoja mitataan lasiin samaan kohtaan, kun kananmunat yltävät toisessa lasissa.
  • Sekoita vaniljasokeri, suola ja leivinjauhe jauhojen joukkoon.
  • Kolmanteen lasiin mittaa sokeri. Sokeria mitataan myös samaan kohtaan kuin kananmunat yltävät.
  • Yhdistä munat ja sokeri. Vaahdota erittäin kuohkeaksi vaahdoksi, käytä tähän hyvin aikaa.
  • Taittele jauhot munavaahdon joukkoon, varovasti. Lisää jauhot noin kolmessa osassa. Muista kaapia kulhon reunat aina lisäyksien kohdalla.
  • Kaada pellille. Anna taikinan valua paikalleen. Voit käännellä peltiä, että taikina muodostaa neliön.
  • Taikina ei välttämättä peitä koko peltiä. Noin yhden sentin paksuinen kerros taikinaa on hyvä. Älä levitä lastalla tai nuolijalla.
  • Paista uunin keskitasolla 8-10 minuuttia. Testaa hammastikulla kypsyys. Pohja on valmis, kun hammastikkuun ei tartu taikinaa tai muruja.
  • Ota kääretorttupohja pois uunista. anna jäähtyä kokonaan.
  • TÄYTE JA KUORRUTE:
  • Murskaa banaanit mössöksi haarukalla.
  • Lisää tuorejuuston joukkoon vaniljasokeri ja puolet toffeekastikkeesta. Sekoita sähkövatkaimella ainekset tasaiseksi vaahdoksi.
  • Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi.
  • Yhdistä kermavaahto ja tuorejuusto seos.
  • Kaada loput toffeet pursotinpussiin tai minigrippi pussiin. Et tarvitse tyllaa. Jos käytät kondensoidusta maidosta tehtyä kinuskia, siirrä siitäkin loput pussiin.
  • Valitse haluamasi tylla ja aseta tylla pursotinpussiin. Kaada puolet täytteestä pursotinpussiin. Jos et halua pursottaa kuorrutetta, voit jättää tämän vaiheen tekemättä. Kuorrutteen voi myös levittää tasaisesti kääretortun päälle nuolijalla.
  • KÄÄRETORTUN TÄYTTÖ:
  • Irrota kääretortun pohja leivinpaperista toiselle leivinpaperille.
  • Levitä murskattu banaani pohjan päälle. Jätä yhteen reunaan muutaman sentin kohta ilman täytettä.
  • Levitä tasaisesti puolet tuorejuusto täytteestä pohjan päälle.
  • Rullaa pohja niin, että muutaman sentin täytteetön kohta jää taaimmaiseksi. Jätä tortun saumakohta kääretortun pohjaksi.
  • Leikkaa päätypalat tasaisiksi.
  • Leikkaa toffeekastike pussin nokkaan pieni reikä. Pursota edestakaisin kääretortun päälle kastiketta. Jos teet sileän kuorrutteen tuorejuustosta, voit levittää ensin kuorrutteen ja vasta sen jälkeen valuttaa toffeen.
  • Pursota toffeen päälle tuorejuustovaahto haluamallasi tyylillä.
  • Viimeisenä leikkaa banaanista n. puolen sentin paksuisia viipaleita ja asettele ne kauniisti kääretortun päälle. Banaanin koosta riippuen tarvitset 1-2 banaania.

Leave a Comment